20.1.2012

Ja voittaja on...

Arvonta-aika on päättynyt - kiitokset kaikille minilupailijoille! :)

Arvonta on myös suoritettu, ja vaikka pieniä haasteita tulikin vastaan, niin lopulta arvontakissa sai tehtävänsä suoritettua lähes yhtä hienosti kuin pari vuotta sitten. Valitettavasti kamerasta loppui akku juuri ratkaisevalla hetkellä, joten en tällä kertaa saanut ikuistettua arvontasuoritusta. Eli tästä tulee tällä kertaa harvinaisen kuvaton blogimerkintä.

Mutta asiaan.

Voittaja on...

*

*

*

LIISA!


Lämpimät onnittelut! Käyn jättämässä viestin voitosta myös blogiisi.

*

Olen tänään myös viettänyt omaa syntymäpäivääni ja saanut sen kunniaksi availla aikamoisen määrän pikkupaketteja. Hymy on levinnyt melkein korviin asti, kun pakettien kätköistä on kuoriutunut kaikenlaisia ihanuuksia. Valitettavasti tuo kameran akku ei ole vielä ehtinyt latautua, joten esittelen saamani minit sitten myöhemmin. Ainakin yksi paketti on vielä postin kuljetettavana, ja kerhon osalta saimme synttärivaihdon käyntiin sen verran myöhään, että vasta yksi kerholainen ehti toimittaa minulle omansa. Mutta tällä tavallahan sitä saa mukavasti pidennettyä omaa syntymäpäiväänsä, eikö vaan? ;)

7 kommenttia:

Lotte kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää! Ja onnittelut voittajalle!

Piikko kirjoitti...

Onnea voittajalle ja onnea synttärisankarille!

Jatta kirjoitti...

Vähän myöhässä tulee, mutta paljon onnea! Myös voittajalle. :)

Liisa kirjoitti...

Lämpimät syntymäpäiväonnittelut sinulle!
Suurkiitos arvontavoitosta.

Saga kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut!

Heidi kirjoitti...

Onnittelut sinulle sekä arvonnan voittaneelle :O)

Mare kirjoitti...

Onnittelut täältäkin, kaipa sitä tarvitaan jokaisena päivänä.