20.1.2011

Tunnustusta...

Sain Lindalta tällaisen tunnustuksen - kiitokset! :)












Nyt pitäisi laittaa tämä eteenpäin 15 bloggaajalle mutta niin moni on tämän jo saanut ja olen niin huono laittamaan näitä eteenpäin, että taidanpa vain kertoa itsestäni nämä pyydetyt seitsemän faktaa:

1. Pidän matkustamisesta. Pisin matka on ollut maailman ympäri - ja Australiaan haluan ehdottomasti päästä vielä uudestaan.

2. Minulla on kolme kissaa mutta pidän myös koirista.

3. Viime syksynä aloitin ratsastusharrastuksen uudelleen 24 vuoden tauon jälkeen. (No, vähäiseksi harrastus jäikin kyllä silloin nuorempana.)

4. Aloitin karkkilakon 25 vuotta sitten. Se jatkuu edelleen.

5. Syön kyllä kaikenlaista muuta makeaa (jälkiruokia, kakkuja yms.; vrt. edellinen kohta).

6. Omia lapsia minulla ei ole mutta olen yhdeksän lapsen isotäti.

7. Minulla on tänään synttärit! Synttäriswappeihin minulla ei ole ollut tilaisuutta osallistua mutta lisäänpä tähän nyt muutamia taannoin esittelemättä jääneitä nukkisihanuuksia, jotka olen saanut arvontapalkintona Marelta, sekä vielä unikkokassi eräänlaisessa "kiitoksena" Eijalta (viimemainittu tuli jo aikoja sitten):

4 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Paljon synttärionnea!

Saga kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut!

Tiina kirjoitti...

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!

Heidi kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut täältäkin :O)